![]() |
![]() |
Suurin
osa osasi sentään nimetä pääministerin, mutta vain joka neljäs piti
tärkeänä äänestää europarlamenttivaaleissa. 62 prosenttia suomalaisista
ei osannut nimetä hallituspuolueita. 75 prosenttia ei tiedä, mitkä ovat
eduskunnan tehtävät. Poliittinen tietämys kytkeytyy tulotasoon ja ammattiin. Kehnoimmat tiedot politiikasta oli köyhimmillä, parhaiten päätöksenteosta tiesivät koulutetut ja hyvätuloiset. Tutkimusryhmä on jo aiemmin todennut nuorten tietämättömyyden päätöksenteosta. Tällöin syrjään jäivät etenkin ammattioppilaitoksissa opiskelevat. Tutkimusryhmän johtaja Kimmo Elo onkin huolissaan siitä, että kuilu politiikkaa seuraavien ja sitä hylkivien välillä kasvaa kohisten. Vasemmiston ja oikeiston välille rajan tekeminen oli vaikeinta SDP:tä eduskuntavaaleissa äänestäneille. Kokoomuksen kannattajat pistivät puolueen selkeästi oikealle ja Vasemmistoliiton vasemmalle. Demarien kannattajat olivat keskustassa. Tutkimusta varten haastateltiin yli tuhat ihmistä viime keväänä. Nopea vetää johtopäätöksen asiasta ? Totuuden torvella -riittää tekemistä. Yhä selkeimmin " kunpa se ääni ei menisi hukkaan " käy selväksi tämänkin tutkimuksen jälkeen . Jotain konkreettista pitää tapahtua , että joku kiinnostuu politiikasta ! Oikeassa Elo on siinä että kuilu kasvaa TODELLA . Mitä me teemme ? Äänestämme , mutta Perussuomalaisia NYT ! Se on todellisen muutoksen avain . |
maanantai, 29. syyskuu 2008
Suomalaisten poliittinen tietotaso , heikkoa ?
Suurella
joukolla suomalaisista on kehnot tiedot poliittisesta ja
yhteiskunnallisesta päätöksenteosta. Turun yliopiston tutkimuksessa
lähes kaksi kolmesta suomalaisesta ei osannut nimetä hallituspuolueita.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.